lauantai 29. elokuuta 2009

Paljon kuvia traktorista

Meidän traktori on viime ajat seissyt hiottuna Juhan työpaikalla. Varmaan vuoden vai kaksi. (?)Olen ollut siitä huolissani, että milloin se oikein maalataan vai jääkö se sinne loppuajaksi.
No ei jää ei, nyt on tehokas maalaus- ja huoltoryhmä alkanut touhuamaan ja saadaan härveli viimeinkin kotipihaan möllöttämään.

Tänään se on pohjamaalattu ja maalattu. Yhteensä 50 l maalia. Viisi eri kerrosta.

Traktoriin on tehty myös mm. uusi astinlauta.

Kuvatekstien laittaminen ei nyt joka kuvaan onnistu kun tämä systeemi toimii jotenkin ihan hämärästi.



















































Pohjamaalissa.

Keltaista päälle.

Juhan työpaikka on kelmutettu.

Herra Keltainen (ja parrakas).

lauantai 22. elokuuta 2009

Kittausta

Alakerran vessan ulkopuolelta näkyviin lasitiilien ympärille ei laitettukaan listaa, vaan ne kitattiin, hiottiin ja maalattiin valkoiseksi.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Viimeistelyjä keittiöön ja vessaan

Jo "muka" valmiit keittiön jutut tarvitsivat pientä viilausta. Jääkaappi siirrettiin nurkasta pois ja keittiön tasoa sahattiin sentin verran pois niin jääkaapin ovi mahtuu kunnolla aukeamaan.

Alakerran vessan seinässä on viisi lasitiiltä, jotka ovat kaivanneet listoja ympärilleen ollakseen valmis seinä. Nyt ne tulivat.

Paikallaan olevaa tasoa sahattiin pois.

Jääkaappi mahtuu aukeamaan paremmin ja valkoinen lista tuli uunin ja jääkaapin väliin.

Vessan lasitiiliin vihdoinkin listat.

Siistimpi on, ihan vielä tiilet eivät ole paikoillaan kun eteisen puolelta puuttuu listat.

Tältä se näyttää vielä ulospäin.