maanantai 13. joulukuuta 2010

Yläkerran lattiaa

Yläkerrassa naputetaan parkettia lattiaan.
Alakerrassahan meillä on ohutpuulattia, joka on osoittautunut ihan sonnaksi (ei olisi pitänyt köyhäillä tässä asiassa), kuluu niin kuin puhki.
Eli alakertaan tulee tämä sama tammiparketti sitten joskus kun sen aika on.


tiistai 30. marraskuuta 2010

Hyvää talousvettä

Vihdoinkin, noin kolmen viikon jälkeen tuli porakaivomme vesinäytteestä tulos ja se on:
Hyvää talousvettä.

Veden analysoi Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry ja tää maksoi 224 euroo. Aika kallis, mutta tuli varmuus siitä, että vetemme on ihan käypää. Ja on kai tässä vähän ollut testaamistakin, että ehkä hinta on sittenkin ihan oikea.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Vesitutkimus

Meidän vetemme tutkitaan. On haettu pulloja ja ohjeet kaivovesinäytteen ottamiseksi.
Tutkimus tulee olemaan kattava.


tiistai 19. lokakuuta 2010

Valmiimpi

Nyt on talon ulkopuoli taas jonkin verran valmiimpi.
Katon reunapellit ainakin puuttuu vielä ja joku räystään laudotus. Sähköfirmaa odotellaan tulevaksi, että talon pääsähkökaapeli saatais kulkemaan maan sisällä. Ei vaan kuulu firmasta mitään kuin harvakseltaan.

Ikkunanpieliä tekemässä.

Nyt on rännit.

Talo takaa.

 Sivulta.

 Edestä.

 Toiselta sivulta.

Jep-teline pakataan kasaan.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Kuvin

 Jotain puita on laitettu katonrajaan.

 Valkoiset puut jo laitettu, että peltimies pääsi laittamaan räystäskouruja (tummanruskea ylhäällä).


 Näitä ikkunapeltejäkin se laittoi.

  Nämä alastulokourujutut (voi että kun en tiedä oikeita sanoja) ovat valkoiset ja odottavat laittajaansa.

 Maalattua lautaa kannetaan.

Takapuolella on jo tikkaatkin.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Puita

Nyt on maalailtu niitä naapurin puista tehtyjä lautoja ikkunanpieliä varten. On saatu tarjous ikkunapeltien ja muiden peltihommien tekijältä ja hän tulee pikapuoliin laittamaan niitä. Jaa mitä ne olikaan, en muista. =)

Ainakin ne ikkunapellit ja tikapuut ja vielä jotain muutakin.

Juha maalailee navetassa

Tommosia niistä tulee

Kolme huonoa omenapuuta kaadettu

Anssi-apulainen siivoilee pihaa

lauantai 2. lokakuuta 2010

Kaatopaikka ja kuoppa

Pikaisesti tajusin napata valokuvan kaatopaikkakuormasta.

Kaveri auttoi kulkupelin ym. kanssa.

Käsinkaivuuta vähän.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Kaivuuta välissä

Talo on mun mielestä nyt kokonaan laudoitettu. Vielä puuttuu ikkunanpielet ja muut listat sekä katon räystäslautoja ja jotain sellasta.
Niin ja rappuset ja taloon tulevat yhdenlaiset ritilät ja en tiiä puuttuuko vielä ne puut tuolta alareunasta levytyksen juuresta, ettei elukat pääse villoihin. Mun mielestä sinne kyllä laitettiin jo ne puut, aluksihan siihen hommaan suunniteltiin jotain verkkojuttua.

Mutta siis toinen asia, joka on ajankohtainen on se, että pitää kaivaa sähkökaapeli maahan. Nyt se menee korkeelta tolpasta taloon ja sähkölaitos ei enää halua sitä sillä tavalla kytkeä ja arvatkaa mitä: onni on oma traktorikaivuri. =) Eipähän tarvi tilata äijää kaivamaan.

Eilinen näkymä keittiöstä takapihalle.


Jeah!

Uutta seinää.

Pääurakoitsija.

Väylä kaivettu sähkölinjalle.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Loistava remonttikeli









tiistai 14. syyskuuta 2010

Tänään kuvattua.

Vaakalauta on nyt mun mieleen.

Aika pitkällä ollaan.

Rappusia vähän siirrettiin ovesta poispäin.

Telinettä on ympäri taloo.

maanantai 30. elokuuta 2010

Kyllä tää on taas edennyt, lautoja laitetaan seinään.
Väri saattaa sittenkin olla hyvä, vaikka aluksi näytti, että olisi liian sinertävä. Ja sinertävää maaliahan ei valittu, eli kaikki hyvin. =)

Kuvat puhukoon:



lauantai 7. elokuuta 2010

Väliaikatietoo

Mulla ei ole nyt tuoretta kuvaa remontista, mutta kaksi seinää on ihan kokonaan jo purettu vanhasta laudasta ja tuulensuojalevystä sekä juoksutettu, levytetty ja rimotettu panelointia varten.

Työläin vaihe tässä tämän vanhan talon uudelleenpäällystämisessä on kuulemani mukaan se kun nuo hirret ovat käsin veistettyjä eikä missään nimessä suoria vaan koko seinä on aikamoisella mutkalla. Tässä työvaiheessa kun pitää mitata ja mitata ja tsuumata ja miettiä, että saa ne juoksut siihen täysin suoraan, on aikaa vievä. Enemmän aikaa vievä kuin osaisi kuvitella.

Mutta valmistuu tämä jonain päivänä (niin mulle aina sanotaan =D) ja sitä päivää odotan.

Maaleja on taas katteltu ja tänään ajettiin yhden valmistuvan talon pihaan jonka ohi kuljen joka aamu koirien kanssa. Se talo on sopivan harmaa tai voi olla vähän liian vaalea.  Juha kävi kuitenkin kysymässä sen värin ja nyt se on ylhäällä. Se on 569X. Toi jolla panelit on pohjamaalattu on 568x ja se on olevinaan sinertävä (ei hyvä meille). Ni.

Kiero on kätten jälki, mutta hieno. 
Ja mitenköhän kauan on mennyt näiden hirsien tekemisessä?

Tätä mittaillaan ja tehdään kiiloja ja laitetaan niitä sopiva määrä.

Tuumaustauko

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Talon laudat

Lautakaupasta tuli tänään nämä talon laudat. Pohjamaalattuna.
Hartaasti valittiin harmaata väriä ja nyt pohjamaalattuna näyttää siltä, että ovat ihan  liian sinisiä kun pitäisi olla enemmän ruskeaan tai beigeen päin menevä harmaa. Näin se on vaikeeta valita väriä pienestä lapusta.

Tarvii varmaan tehdä niin, että ostaa paria maalia ja koemaalaa. Värinhän voi vielä ihan hyvin vaihtaa, maalaa vaan toisella värillä ton pohjamaalin päälle. =)