perjantai 15. toukokuuta 2009

Saunottu!

Nyt on sitten sauna auki meille. Hyvät löylyt tuli, eilen käytiin ja heti tänään. Vielä sieltä puuttuu valaistus ja joku jalkatuki ja kiukaan reunaan joku "aita tai este".
Pesuhuoneen puolella vessanpönttö siirtyy eri paikkaan ja pesukone lähteee pois.
=)

Vähän erikoinen, mutta hyvä meille kahdelle.


Kiuaskivet aika mustia ja vaativat kuulemma seurakseen jotkut tuollaiset höyrykivet tuomaan kosteutta. Jotenkin niin se meni.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Joko huomenna? Joko?

Juhan suusta on päässyt ehkä sammakko; alkuviikosta hän sanoi, että torstaina saunotaan. Saa nähdä.

En ole kuin ehkä kerran käynyt saunassa sen jälkeen kun ei enää tarvinnut käydä pesulla tossa pihasaunassa (puoleen vuoteen) ja nyt odotan juoksun jälkeisiä saunomisia innokkaasti.
En ole koskaan ollut saunaihminen ja uimahallissakin usein jätin saunassa käymättä, mutta nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että musta voisi saunoja tulla ja varmaan tuleekin kun Juha taitaa olla sitä sorttia, joka saunoo.

Koolle ja Oolle saunakutsu tulossa, varautukaa! =D

Vermeitä on hankittu.

Vähän muuttui lauteiden reuna (vinosta suoraksi) ja ritilää on tullut sinne tänne.

Tämä lämpömittari on minusta hieno.

Kylpyhuoneen ovi.

lauantai 2. toukokuuta 2009

Saunan lasi


Aki-Lasista vihdoin saunan seinä.

Siinä seinä paikallaan.

Listoja.

Listoja katossa.

Onni on oma sirkkeli; voi tehdä itse listansa.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Köyhäilyä

Saunan lasisen oven mukanahan tuli tietysti kahva, joka mitä ilmeisemmin oli puuta. En ole nähnyt sitä, mutta voin arvuutella, että puuta oli ja ihan kelpo kahva.

Jotenkin arvasin, että se ei siihen tule jäämään, vaan tuunailun ja korjailun maailmanmestari Juha sen joksikin muuksi vaihtaa. Niin kävi.

Hän meni iltapuhteinaan kahden minuutin automatkan Bauhausiin, osti sieltä metalliset ovistopparit, jotka normaalisti ruuvataan lattiaan. Mutta meillä ei, ne ruuvattiin kahvaksi lasioveen ja hieno tuli. Yhtä käyttökelpoinen kuin alkuperäinen puukahvakin olisi ollut.

Oikeat metallikahvat oveen maksoivat liikaa ja yksi kappale stopparia maksoi 3 €.

Ovistoppareita

Ovistopparit kahvana

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Saunaa

Netraudasta tilattu saunan lasiovi saapui tasan kolmen viikon kuluttua tilauksesta puukarmeineen. Juha irrotti karmit, sahasi palasiksi ja lämmitti niillä taloa.

Ovi kiinnitettiin ilman karmeja ja mitattiin loppuseinä, johon tilattiin jostain lasiliikkeestä lasi, en nyt muista mistä ja kolme viikkoa kuulemma menee. Tilaus tehtiin viiko pari sitten.

Saunaan on tehty rimotusta lauteideen kupeeseen, sillä tarkoitus on, että laattalattia ei jää saunan puolella ollenkaan näkyviin.

Näillä lämmitettiin taloa.

Keskeneräinen rimotus.

Tulee hieno. Lasiovi paikallaan.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Remontti jatkunee pikapuoliin

No niin, nyt ollaan saunaan tilattu lasiovi ja kun se saapuu perille, tehdään tarkat mitat lasiseinästä ja laitetaan tilaukseen.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Kattoa välillä

Tänään sitten tuli päivä kun täytyi laittaa uuteen kattoomme harjapellit.
Lapetikkaat ostettiin rautakaupasta ja Juha kävi yksin kiinnittämässä harjapellit paikalleen.
Tulee nimittäin nuohooja huomenna.

Uusilla tikkailla köyden päässä.

Siinä se, talon isäntä.

Aika monta tuntia siinä meni. Pimeä ehti tulemaan kun homma loppui.