sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Tiilien siirtoa ja kaapelin peittämistä

Meillä on pihassa monia tiilikasoja talosta puretuista uuneista.

Tiilet säästetään ainakin toistaiseksi.

Näillä kärryillä olen niitä roudannut navetan taakse.

Viime syksynä taloon kaivettu uusi sähkönsyöttäkaapeli jäi talven tullen peittämättä ja peittämisen aika tuli nyt.

Rakennustarkastajat Energiaekspertti ja Kärppä tarkastivat tilanteen välissä. Homma oli hyvin hoidossa.

Pieni pätkä peittämistä jää vielä toiseksi päiväksi.

Kotsa pihasaunalta päin.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pihahommia

Lopultakin kaavittiin pihassa oleva kallionpätkä noista ihmeellisistä kukkasista puhtaaksi. Muutama tunti aamupäivää siinä meni.

Traktorilla ensin isommat pois.

Lopultakin noi kukkaset lähtee.

Lapiointia ja kaapimista niin ja harjaamista kans. Koira odottaa, että mitä kottikärryyn tulee niin hän voi ottaa sen pois. =/

Kyllä se siistiytyy.

Viimeisiä multia.

Kallio on kiva, navetan katto ei.

Pihapiiriä.

Vahtikoira tarkkailee varjopaikalta.

Energiaekspertti kerkiää joka paikkaan.

Pihapiiriä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Ei meiltä hommat ihan heti lopu.

Oi herranen aika sentään sitä näkyä, mikä ilmestyi kun lumet ovat sulaneet pihastamme. Näki taas mikä työleiri meitä odottaa kesän tullen, huhhuh.

No, ensiksi yläkerran makkari kuntoon ja sen jälkeen ehkä talon ulkopuoli kokonaan valmiiksi ja sen jälkeen jotain näistä: Navetan katto, terassi, pihasaunan ulkopinta, kotona sisällä yläkertaan menevät rappuset, eteinen ja sitä sun tätä ja viimeisenä kai pihan rakentaminen. Että voin sanoo, että remonttiblogi jatkuu vuosikausia. =)

Hienoo se on kuitenkin kun oma koti tulee  päivä päivältä valmiimmaksi ja tänään käytiinkin Ikeassa vähän mittailemassa liukuovia, jotka toivottavasti saadaan pian makkariin.